En tiedä enään mitä sanoa, kirjoittaa. Me eroamme, minä ja J. 

Vaikka se olikin yhteinen päätös nyt yksin ollessa väsyneenä kaikki tuntuu pahalta. En edes jaksa alkaa miettimään mikä meni vikaan ja kuinka kauan on ongelmia ollut. Hakuaisin vain mennä eteenpäin. Pää ihan tyhjä ja kuitenkin aivan liikaa tunteita, muistoja ja mietteitä. Paskat, menen pikkasen kanssa ulos käymään ja sitten nukkumaan.

 

Kuuntelen tässä vanhoja cd:tä jotka ovat lojuneet kaapinperällä. En ole kuunnellut näitä koskaan sen jälkeen kun muutin J:n kanssa yhteen. Elikä noin muutama vuosi on kulunut siitä. Löysin cd:n jonka olin itse polttanut seurustelumme alkuaikoina. (En siis muistanut sitä ennen kuin laitoin cd:n soimaan.) Ensimmäisenä oli kappale joka muistuttaa minua siitä miten lähellä oli ero. En siis ollut tavannut silloin vielä sitä toista miestä joka sai sydämeni hypähtämään, enkä osannut silloin vielä yhdistää kappaletta häneen. Joten reilusti aluksi tuli kylmiä väreitä, lähellä olleen eron takia. Ja sitten kun alkoi seuraava kappale soimaan, mieleen tuli se kun J uhkasi itsensä tappaa.. Eli varmaankin elämäni raskaimmat hetket. Joita ei ollut vielä tapahtunut 
cd:n polttamisen aikana. Kaiken epävarmuuden, pelon, turhautumisen musiikki toi mieleen. Hyvä sentään ettei minulla ole tässä lähellä noiden aikojen päiväkirjoja. Muuten varmaan joutuisi nekin kertaamaan uudelleen. Nyt elämä yli 3 vuoden seurustelun jälkeen, on tasaisempaa. Harvemmin enään yhteen otetaan pahasti. Ainoastaan harmia on ollut pitkistä päivistäni ja asioista mitkä on pitänyt saada tehtyä. Stressi on siiis painanut päälle. Ja se purkaantuu aina epäsopivissa tilanteissa. Eli alan rääkymään jostain pienestä asiasta. No, eiköhän se hellitä kun pääsee muutamaksi päiväksi sukuloimaan. Katsomaan perheeseen syntynyttä vauvaa. =) Olen täti.

En muista edes koska viimeeksi olen tänne kirjoittanut. Ei niin, ettei elämässäni olisi mitään tapahtunut. On tässä hiljaisuuden aikana ollut hyviä ja huonojakin aikoja joista olisin sitten voinut kirjoittaa. Mutta ainoa ongelma on tietokone. Se ei koskaan ole mukana kun jotain sattuu, se ei ole koskaan lähellä kun tekstiä alkaa kerääntymään päähän. Se on suuri ja hankala, tahdon pienen ja kevyen taskuun laitettavan tietokoneen, johon voi vain kirjoittaa. Se kätkisi sisäänsä niin itkut kuin naurutkin ja se avautuisi vain harvoille ja valituille, niille jotka tietäisivät suuren salaisuuden, sen tunnussanan.
Mieleen tulee lapsuus, kun toinen meistä sisarista oli vessassa piilossa ja toinen koitti päästä sisään,
 piti aina sanoa salasana. Niin M mikähän mahtoi olla meidän yhteinen salasana? ;)
Kävin eilen ja edellispäivänä tekemässä sopimukset muutaman työpaikan kanssa. En ole siis työpaikkaa vaihtamassa ( vaikka toivoisinkin välillä, että olisin) vaan olen menossa 2kk työharjoitteluun. Eli siis on viimeinen vuosimenossa 3 vuoden tutkinnossa, ja loppu alkaa häämöttää. Pakollinen lopputyö ei ole vielä valmis mutta on kyllä vähän enenmmmän kuin aluillaan. Toivotaan nyt että tähän taas koukutun.
Ajatuksia kasvamisesta, pian alkaa jonkun kympin kriisi..
 xxx
Kaunis nainen:

3-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee prinsessan

8-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee tuhkimon.

15-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee ruman sisarpuolen
("Äiti, en voi lähteä ulos tämän näköisenä!)

20-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee "liian lihavan/ laihan, liian lyhyen/pitkän, liian suorat/kiharat"
mutta päättää siitä huolimatta lähteä ulos

30-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee "liian lihavan/laihan, liian lyhyen/pitkän, liian suorat/kiharat"
ja toteaa ettei ole aikaa parannuksiin, joten lähtee ulos joka tapauksessa.
(kasku, naisten päivystyksen sivuilta)

Tämän viikon ruokasalikeskustelun TOP 1 aiheena on ollut seksi. Paljonko saa, koska on viimeeksi saanut, kumpi pihtaa.. ynm
vastaavaa.
No yhdellä meistä parisuhteessa asuvista oli suuri ongelma
 = häntä panetti.
Ei ollut kuulemma saanut muutamaan kuukauteen ollenkaan, ei yhtään mitään, vaikka oli anellut, uhkaillut, kiristänyt ja puhunut järkeä tälle miespuoliselle kumppanilleen.
Kuulemma kaikkia konsteja hän oli jo kokeillut, niin pienissä alusvaatteissa pomppimista kuin nakuna kävelemistäkin, mutta kun ei niin ei. Kuulemma itse "veijarissa" ei mitään vikaa ollut mutta halua sen käyttämiseen ei löytynyt.
Ellei asiaan pian tulisi muutosta joutuisi hän tyydyttämään itsensä jonkun toisen miehen avulla.
Ja jo samana päivänä siihen toiseen otettiin yhteyttä.
Paikkaa ei vielä löytynyt mutta ajankohta ja tapaamisen syy oli sovittu.
Seuraavana päivänä tämä naikkonen huokui iloa ja tarmoa, syy selvisi jälleen ruokasalissa.
Hän oli saanut.
Ei, vieraalta mieheltä vaan omaltaan.
Totesi ellei olisi saanut, hän olisi joutunut pettämään tuota
miestä jo toiseen otteeseen.
"Enhän mä sitä tahdo pettää, mutta jokaisella on tarpeensa".
Eli onko tuo sitten hyvä syy pettää?
Eikö puhuminen tai viimeistään eroaminen helpottaisi asiaa?
Ei turhaan satuttaisi toista.
Tai eikö aina sanota "Se mitä ei tiedä, ei voi satuttaa?"
Ja arvon leidit/ herrat, jos teillä on vastaavia ongelmia käynnissä suosittelen seksikaupassa käyntiä ja jonkunmoisen vekottimen ostoa.
Saat muttet petä. Ja eihän sitä tiedä jos toinen innostuu siitä.. ;)

Hiljaiset hetket ovat niitä pahimpia, mieli alkaa vaeltamaan ja

huomaat miettiväsi asioita joita olet koittanut unohtaa.

Epäilyksen äänet, tukahdetut tunteet, henkinen paha olo,

tuntuvat olevan minulle joka päiväistä.

Välillä tuntuu menevän hyvin, välillä taas saa itsensä kiinni miettimästä kipeitä asioita.

Luulin jo tehneeni valinnan mutta mieli sanoo muuta.

Miten voisin erota miehestä jota rakastan? jota olen rakastanut jo melkein 2 vuotta,

ja jonka kanssa jaan yhteisen kodin?

ja hypätä tyhjänpäälle, epävarmuuteen, suuriin ongelmiin ja sotkuihin.

Silti syvällä syvällä sisimmissäni minusta tuntuu, että eroaminen olisi oikea ratkaisu.

Tai vähintään muutto pois yhteisestä kodista.

Ehkä pääni selkenisi, tietäisin mitä todella haluan, mitä todella kaipaan, ehkä jopa oloni helpottuisi.

En tiedä, en uskalla, en halua!

Minuun sattuu kun kuulen J:n puhuvan meidän yhteisestä tulevaisuudesta,

luen vanhoja kirjoituksiani tunteistani häntä kohtaan, katson yhteistä kotiamme.

Jos tämä tulee jatkumaan näin tiedän, etten selviä.

Kaikki tekee liian kipeää, päätän niin tai näin sydämeni murtuu ja sen jälkeen sitä ei enään voi korjata.

 XXX

..."Heeeeiiii on niin helppoo olla onnellinen".. JA PASKAT!!

Et sellasii terkkui Olavi Uusivirralle...