Hiljaiset hetket ovat niitä pahimpia, mieli alkaa vaeltamaan ja

huomaat miettiväsi asioita joita olet koittanut unohtaa.

Epäilyksen äänet, tukahdetut tunteet, henkinen paha olo,

tuntuvat olevan minulle joka päiväistä.

Välillä tuntuu menevän hyvin, välillä taas saa itsensä kiinni miettimästä kipeitä asioita.

Luulin jo tehneeni valinnan mutta mieli sanoo muuta.

Miten voisin erota miehestä jota rakastan? jota olen rakastanut jo melkein 2 vuotta,

ja jonka kanssa jaan yhteisen kodin?

ja hypätä tyhjänpäälle, epävarmuuteen, suuriin ongelmiin ja sotkuihin.

Silti syvällä syvällä sisimmissäni minusta tuntuu, että eroaminen olisi oikea ratkaisu.

Tai vähintään muutto pois yhteisestä kodista.

Ehkä pääni selkenisi, tietäisin mitä todella haluan, mitä todella kaipaan, ehkä jopa oloni helpottuisi.

En tiedä, en uskalla, en halua!

Minuun sattuu kun kuulen J:n puhuvan meidän yhteisestä tulevaisuudesta,

luen vanhoja kirjoituksiani tunteistani häntä kohtaan, katson yhteistä kotiamme.

Jos tämä tulee jatkumaan näin tiedän, etten selviä.

Kaikki tekee liian kipeää, päätän niin tai näin sydämeni murtuu ja sen jälkeen sitä ei enään voi korjata.

 XXX

..."Heeeeiiii on niin helppoo olla onnellinen".. JA PASKAT!!

Et sellasii terkkui Olavi Uusivirralle...