En muista edes koska viimeeksi olen tänne kirjoittanut. Ei niin, ettei elämässäni olisi mitään tapahtunut. On tässä hiljaisuuden aikana ollut hyviä ja huonojakin aikoja joista olisin sitten voinut kirjoittaa. Mutta ainoa ongelma on tietokone. Se ei koskaan ole mukana kun jotain sattuu, se ei ole koskaan lähellä kun tekstiä alkaa kerääntymään päähän. Se on suuri ja hankala, tahdon pienen ja kevyen taskuun laitettavan tietokoneen, johon voi vain kirjoittaa. Se kätkisi sisäänsä niin itkut kuin naurutkin ja se avautuisi vain harvoille ja valituille, niille jotka tietäisivät suuren salaisuuden, sen tunnussanan.
Mieleen tulee lapsuus, kun toinen meistä sisarista oli vessassa piilossa ja toinen koitti päästä sisään,
 piti aina sanoa salasana. Niin M mikähän mahtoi olla meidän yhteinen salasana? ;)
Kävin eilen ja edellispäivänä tekemässä sopimukset muutaman työpaikan kanssa. En ole siis työpaikkaa vaihtamassa ( vaikka toivoisinkin välillä, että olisin) vaan olen menossa 2kk työharjoitteluun. Eli siis on viimeinen vuosimenossa 3 vuoden tutkinnossa, ja loppu alkaa häämöttää. Pakollinen lopputyö ei ole vielä valmis mutta on kyllä vähän enenmmmän kuin aluillaan. Toivotaan nyt että tähän taas koukutun.
Ajatuksia kasvamisesta, pian alkaa jonkun kympin kriisi..
 xxx
Kaunis nainen:

3-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee prinsessan

8-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee tuhkimon.

15-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee ruman sisarpuolen
("Äiti, en voi lähteä ulos tämän näköisenä!)

20-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee "liian lihavan/ laihan, liian lyhyen/pitkän, liian suorat/kiharat"
mutta päättää siitä huolimatta lähteä ulos

30-vuotiaana: katsoo itseään ja näkee "liian lihavan/laihan, liian lyhyen/pitkän, liian suorat/kiharat"
ja toteaa ettei ole aikaa parannuksiin, joten lähtee ulos joka tapauksessa.
(kasku, naisten päivystyksen sivuilta)