Muistatko sisko lapsuuden? Ne kaikki ihanat, kaivatut hetket ja ne toiset
jotka ovat jättäneet meille ikuiset arvet.
Muistatko koskaan kertoneesi miltä tuntui?
Puhuneesi asioista jotka satuttivat, tai pelottivat?
Kerroitko koskaan murheistasi? Epäilen.
Me kuuntelimme, pidimme kaiken sisällämme.
Miksi olisin puhunut murheistani? Kun ne kerran olivat niin pieniä ja vaatimattomia.
Kun kerran muilla oli jo tarpeeksi ISOMPIA ongelmia.
Tuo osa lapsuudestani on vaikeuttanut elämääni.
En osaa puhua, murjotan, suutun suotta ja häpeän sitä!
J sanoi, että olen näköjään tullut isääni, tai siis sellaiseksi millainen hän ennen oli.
Elimme ennen  isäni takia joka päivä varpaillamme.
Sisko pitääkö se paikkansa? Olenko sellainen?
Miten voisin vaatia jonkun elämään sellaista elämää? Kun kerran itse on sen nähnyt ja kokenut.
Tahdon muuttua! En tahdo suuttua, olla vihainen, J inhoan tappeluitamme.
Mutta minusta tuntuu, että sinä  tahallasi  ärsytät minua,  teet sellaisia asioita mistä en pidä,
et lopeta vaikka varoitan. Ja hetken päästä ihmettelet, että MIKS SÄ OOT TAAS VIHANEN?
Minusta tuntuu, että tahdot tekosyyn, tekosyyn erota tai satuttaa minua.
En tiedä mitä ajatella. Välillä vain sattuu, meihin kumpaankin.
Mutta emmekö voi kerrankin ottaa ja puhua kunnolla? Asioista jotka satuttaa tai pelottaa?
Rakastan sinua enkä halua koskaan menettää sinua!