Tunne jolloin tekee mieli satuttaa toista ihmistä, katsoa kun häneen sattuu ja tuntea mielihyvää siitä ettei se ole  sinä johon jälleen sattuu. Tunne jolloin tahtoisi satuttaa itseä, painaa kynnet syvälle ihoon vihankyynelten noustessa silmiin, saada mielihyvää siitä, että kesti kivun.

Seison ulkona ja odotan. Odotan, että hän tulisi ulos rakennuksesta tai soittaisi minulle. Olen soittanut hänelle montakertaa, olen kulkenut junalla ja  kävellyt tänne hänen takiaan. Eikä hän vaivaudu vastaamaan minulle. Viha alkaa tunkeutua äsken vielä niin iloiseen mieleeni. Toin hänelle ruokaa, tein hänelle ruokaa ja hän ei ole niitä vastaanottamassa. Odotan ulkona 20 min, alan kihisemään kiukusta. Muistan hänen soittaneen tänään toisesta numerosta, kokeilen sitä  ja  hän vastaa. Hän kysyy miksi soitin tähän numeroon enkä hänelle suoraan, vastaan soittaneeni siihen s*****an puhelimeen. Puhelin ei ollut pitänyt kuulemma mitään ääntä. Hän tulee ulos, pyytelee anteeksi ja minun tekisi mieli vain ottaa ja heittää ruuat kadulle. Mieli mustana lähden kotiin päin. Olen tiskannut, siivonnut, pyykännyt, tehnyt ruokaa, käynyt kaupassa vain sen takia, että sillä ei ole väliä. Ja olen tehnyt sitä liian kauan.

 xxx
Minusta on tulossa  turta, kasvoton ihminen silti tunnen yhä liikaakin. Kukaan ei arvaa kuinka usein katson saksia, mietin miten saisin niillä kiharat tipahtelemaan, mietin ilmettäsi kun näkisit kynityn pääni, mietin miten nauttisin siitä.
(ote päiväkirjasta)