Tunne jolloin tekee mieli satuttaa
toista ihmistä, katsoa kun häneen sattuu ja tuntea mielihyvää siitä
ettei se ole sinä johon jälleen sattuu. Tunne jolloin tahtoisi
satuttaa itseä, painaa kynnet syvälle ihoon vihankyynelten noustessa
silmiin, saada mielihyvää siitä, että kesti kivun.
Seison ulkona ja odotan. Odotan, että hän
tulisi ulos rakennuksesta tai soittaisi minulle. Olen soittanut hänelle
montakertaa, olen kulkenut junalla ja kävellyt tänne hänen
takiaan. Eikä hän vaivaudu vastaamaan minulle. Viha alkaa tunkeutua
äsken vielä niin iloiseen mieleeni. Toin hänelle ruokaa, tein hänelle
ruokaa ja hän ei ole niitä vastaanottamassa. Odotan ulkona 20 min, alan
kihisemään kiukusta. Muistan hänen soittaneen tänään toisesta
numerosta, kokeilen sitä ja hän vastaa. Hän kysyy miksi
soitin tähän numeroon enkä hänelle suoraan, vastaan soittaneeni siihen
s*****an puhelimeen. Puhelin ei ollut pitänyt kuulemma mitään ääntä.
Hän tulee ulos, pyytelee anteeksi ja minun tekisi mieli vain ottaa ja
heittää ruuat kadulle. Mieli mustana lähden kotiin päin. Olen
tiskannut, siivonnut, pyykännyt, tehnyt ruokaa, käynyt kaupassa vain
sen takia, että sillä ei ole väliä. Ja olen tehnyt sitä liian kauan.
xxx
Minusta
on tulossa turta, kasvoton ihminen silti tunnen yhä liikaakin.
Kukaan ei arvaa kuinka usein katson saksia, mietin miten saisin niillä
kiharat tipahtelemaan, mietin ilmettäsi kun näkisit kynityn pääni,
mietin miten nauttisin siitä.
(ote päiväkirjasta)
perjantai, 25. maaliskuu 2005
Kommentit